Etusivu

Esittely

Koirat
- Omat koirat
- Sijoituskoirat

Kasvattimme

Tulevat pentueet

Taustajoukot
- Satu
- Tommy
- Ushma&Hipsu

Linkkejä

In English



Päivitetty viimeksi 12.07.2010.
Lotta
Pentusuunnitelmat

Tältä sivulta löytyy tietoa pentueista, joita meille suunnitellaan. Suunnitelmat varmistuvat siinä vaiheessa kun astutus on tapahtunut, siihen asti eletään kulloinkin tilanteen mukaan. Päivitän sivulle lisää tietoa sitä mukaa kun asiat selviävät.

Pentuvarauksia otamme vastaan noin kolmeviikkoisista pennuista, alustavia varauksia toki jo aiemminkin. Joka pentueesta pyrimme sijoittamaan yhden narttupennun, joten jos sijoituskoira kiinnostaa, otathan yhteyttä.

Luovutan pennut uusiin koteihin aikaisintaan kahdeksan (8) viikon iässä. Tässä vaiheessa pentu on madotettu kolme kertaa, se on käynyt eläinlääkärillä pentutarkastuksessa noin 7-viikkoisena ja lisäksi se on Kennelliiton rekisteröimä ja tunnistusmerkitty mikrosirulla.

Pentusuunnitelmat 2010-2011

Kallioluodon Illanvirkku aka Manna
Kallioluodon Java aka Nelli
Manna Nelli

Sijoitusnartullemme Mannalle (K. Illanvirkku) pentuja suunnitteilla vuonna 2010. Urosvalinta julkaistaan myöhemmin.

Mannan silmät, polvet ja sydän (2010) sekä lonkat (A/A) ja kyynärpäät ovat tutkitut ja terveet. Lisäksi Manna on syringomyeliatutkittu tuloksella A (1,6mm). Mannalla on näyttelystä ERI, se harrastaa perheensä kanssa agilitya ja tokoa ja lisäksi se on luonnetestattu pistein +80p (laukauskokematon).

Sijoitusnartullemme Nellille (K. Java) pentuja suunnitteilla 2010-2011. Urosvalinta julkaistaan myöhemmin.

Nellin sydän (2010) ja polvet ovat tutkitut ja terveet. Silmissä Nellillä on lievä MRD, lonkat ovat C/C ja kyynärpäät terveet. Nellillä on näyttelystä ERI, lisäksi se on harrastanut perheensä kanssa tokoa ja kokeillut myöskin agilityesteitä.

Sijoitusnartullemme Moonalle (K. Kanerva) pentuja suunnitteilla sitten, kun ikää on tarpeeksi ja tarvittavat terveystutkimukset tehtyinä. Moonalla on terveet silmät, polvet ja sydän (2009).